Personal Training - Suvi & Riitta Väisänen

Personal Training

Näin valmennussuhde etenee:


Konsultaatiokeskustelu

Valmennusta edeltää, noin tunnin mittainen konsultaatio, jossa asiakas ja valmentaja keskustelevat tavoitteista, kunto-ohjelman lähtökohdista, asiakkaalle sopivasta ohjelmasta sekä tutustuvat toisiinsa. Asiakas täyttää yhdessä valmentajan kanssa kysely­lomakkeen, jonka pohjalta ohjelman suunnittelu aloitetaan.

Alkutestaus

Valmennussuhteen alussa on tarkoituksenmukaista tehdä kattavat kuntotestit. Testien tavoitteena on lähtötason määrittäminen sekä varmistaa kunto-ohjelman turvallinen eteneminen. Kuntotestauksessa testataan niin aerobinen kestävyyskunto kuin lihas­kuntokuntokin. Lihaskuntotestit suoritetaan neljälle päälihasryhmälle (vatsa-, selkä-, jalka- ja käsien lihakset).

Räätälöity harjoitusohjelma

Valmentaja suunnittelee asiakkaan tavoitteiden, alkutestien ja kyselylomakkeen pohjalta sopimuksen mittaisen harjoitusohjelma­suunnitelman. Kokonaisuuteen kuuluu harjoituksia, jotka koostuvat asiakasta miellyttävistä liikuntamuodoista tai urheilulajeista, mutta kuitenkin niin, että asiakkaan tavoitteet ovat valmentajan mielestä mahdollista toteuttaa. Käytännössä tämä tarkoittaa lihaskuntoharjoittelua jossakin muodossa sekä aerobista liikuntaa kehonhallinta- ja liikkuvuusharjoittelun ohella.

Yhteiset tapaamiset valmennuksen kohokohtia

Tapaamiskertoja valmennussopimukseen kuuluu 12. Yhden tapaamiskerran aikana, joka kestää noin 60 minuuttia, asiakas tekee harjoitusohjelmaan kuuluvan harjoituksen, jota valmentaja ohjaa aktiivisesti. Valmentajan kanssa tehty harjoitus mahdol­listaa oikeiden suoritustekniikoiden ja liikkeiden oppimisen. Tapaamiskertojen aikana valmentaja kontrolloi ja ohjaa harjoittelua tavoitteiden suuntaiseksi. Usein asiakkaan into ja motivaatio on niin kova, että valmentaja saa olla jarruttajan roolissa, mutta toisaalta voimakas motivaatio on ehdoton edellytys tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ravintovalmennus

Valmennuksen alkusuoralla asiakkaan ravintokäyttäytyminen otetaan lähes poikkeuksetta tarkastelun alle. Asiakas pitää muu­tamilta päiviltä tarkkaa ravintopäiväkirjaa, jonka valmentaja analysoi huolellisesti. Tämän pohjalta pidetään ravintopalaveri, jonka jälkeen asiakas saa henkilökohtaiset ohjeet ravintoasioiden kehittämiseksi ja tietoisuus ravintoasioista nousee uudelle tasolle. Jatkossa ravitsemuksesta keskustellaan aina tarpeen mukaan ja tehdään mahdollisia muutoksia päivittäiseen käyttäytymiseen.

Etäkonsultointi

Valmennussopimukseen kuuluu mahdollisuus soittaa tai lähettää sähköpostia valmentajalle mistä tahansa valmennusohjelmaan ja kuntoiluun liittyvästä asiasta, valmentaja on siten tavoitettavissa myös tapaamiskertojen ulkopuolisella ajalla jatkuvasti. Asia­kas saattaa olla kiinnostunut muutamasta ravintovinkistä, toinen saattaa taas kysyä neuvoa urheilujalkineiden hankinnassa - oma valmentaja on aina apunasi ja tukenasi!

Lopputestit

Valmennussopimuksen lähestyessä loppuaan asiakkaalle tehdään kontrollitestit, jolloin todetaan konkreettisesti ohjelman aikana tapahtunut kehitys. Testit ovat identtiset suhteessa alkutesteihin eli ne tehdään samalla tavalla ja samassa paikassa, joka mah­dollistaa testien luotettavuuden. Kontrollitestien jälkeen asiakas ja valmentaja käyvät vielä läpi toteutettua ohjelmaa ja keskus­televat mahdollisesta uudesta ohjelmasta, jonka asiakas usein haluaa. Asiakkaan alkuperäiset tavoitteet (esim. painon pudotus) saattavat vaihtua totaalisesti ensimmäisen ohjelman jälkeen (esim. maratonjuoksu), joten valmentaja-asiakassuhde voi muuttua paljonkin muutamien kuukausien aikana.


Web-toteutus: NagreMedia | Kuvat: Potretti